Tänään äiti vei meidät ihan erilaiselle lenkille. Ei kuljetukaan noita kovia teitä pitkin, missä on paljon liikennettä, vaan käännyttiin kesken matkan tieltä syrjään. Voi mitä tuoksuja siellä oli!!! Äiti sanoi ensin, että ollaan peltotiellä. Jokin tie siinä tosiaan oli, mutta se ei ollut ollenkaan niin kova kuin ne millä yleensä liikutaan. Siinä kasvoi jopa ruohoa. Jonkinmatkaa kun oltiin kuljettu, tuli puita vastaan. Paljon puita. Äiti sanoi että se on metsä. Siellä sitä vasta tuoksuja olikin. Säikytettiin liikkeelle joku pitkäkorvainen pieni hyppivä otus, jonka perään oltaisiin niin mielellään lähdetty. Haukuttiin me sille, kun se hyppeli karkuun. Äitiä harmitti kun ei ehtinyt saada puhelimen kameraa ajoissa päälle, eikä saatu siitä otuksesta kuvaa. Puissakin kiipeili otuksia, kaksin kappalein ainakin. Nekin piti hyväksi haukkua, eikä niistäkään saatu kuvaa. Äiti tuumasi, että pitää toistekin mennä metsälenkille. Siellä ei liikkunut muita ihmisiä eikä muita koiria, ja äiti tuntui kovasti nauttivan siitä rauhasta, vaikka me pidettiinkin meteliä ja kiskottiin taluttimista kovasti.

Tällaisissa maisemissa me tänään lenkkeiltiin:


Tältä se metsä näyttää.

Puiden välistä näkyi vettäkin, äiti sanoi että siellä on pieni järvi.

Kovasti me peuhattiin metsässä.

Ai niin, äiti sai kuvaan sen pienen piikkisen siili-nimisen otuksen, joka kuljeskelee meidän pihalla.

Tällainen hassu otus on siis siili. Se on ihan kerällä äidin käsissä. Äiti vei sen meidän luota pois eikä antanut meidän leikkiä sillä taaskaan. Pihalla kuljeskelee myös paljon isompi tuollainen, saataisiinkohan me sillä vähän leikkiä. Kunpa ne tulisivat joskus niin, ettei äiti huomaisi.