Maanantaina me oltiin ensimmäistä kertaa kahdestaan kotona. Isi ja äiti kävi jossakin pienimmän ihmisen kanssa. Me pötköteltiin ihan kiltisti omassa kamarissa, vaikka pisut oli pakko tehdä paperille kun tuli niin kova hätä. Äiti ja isi ei ollenkaan olleet siitä vihaisia, liekö nuo edes huomasivat koko pisuja. Muuten maanantai oli ihan tuikitavallinen päivä, käytiin pihalla ja saatiin ruokaa ja meitä paijattiin. Mitäpä muuta me osattais toivoa?
Tiistaina äiti teki jotakin inhaa. Se tunki meille jotain tahnaa väkisin suuhun. Isi sanoi sitä matolääkkeeksi. Mitähän se tarkoittaa? Ei se niin pahalle maistunut, mutta varmuudeksi vastusteltiin, kun äiti otti niin tiukan otteen meistä. Varsinkin Möykky pelkäsi toimitusta aika lailla, ja vinkui ja ulisi. Tahna meni kuitenkin meidän kurkuista alas ja sitten äiti ja isi kehui meitä kovasti ja äiti paijasi ja silitteli meitä. Ilmeisesti se tahna oli meille hyväksi. Sitten isi lähti taas iltapäivällä sinne töihinja isompien pikkuihmisten mukana tuli joku oudompi pieni ihminen kylään. Se tykkäsi katsella meitä portin yli. Se kuulosti tietävän koirista aika lailla. Kerran äiti antoi meidät keskimmäisen pikkuihmisen ja sen oudomman mukana ulos, kun meillä oli tullut melkoiset lammikot lattialle leikin tiimellyksessä. Äiti kuulosti aika harmistuneelta siivotessaan repimiämme pissaisia papereita. Se mutisi jotain siitä, että me oltais voitu pyytää ulos jos on kerran ollut hätä. Voitaishan me tietenkin pyytää, vaan kun ei aina muista ajoissa. Masut meillä ei onneksi enää ole kovasti ollut sekaisin, vaikka äiti kyllä sanoi että se matolääke saattaa sekoittaa masua.
Eilen isi taas lähti heti aamusta sinne töihin. Pikkuihminen nukkui aika pitkään, mutta kun se heräsi ja oli syönyt äitin kanssa aamupalan, me saatiin ruokaa ja sitten ulos. Voi miten pitkä lenkki me käytiinkään! Ihania uusia hajuja ja maisemia. Välillä piti pysähtyä oikein kunnolla nuuskimaan, eikä äiti hoputtanut meitä. Välillä meitä vähän pelottikin, ja etsittiin turvaa äitin jaloista. Silloin äiti aina kyykistyi ja silitti meitä, ja kertoi ettei tarvi pelätä mitään. Lenkillä tuli vastaan paljon ihmisiä ja pari koiraa. Me varmuudeksi rähistiin niille vähän, ettei ne vaan tulisi liian lähelle meitä ja äitiä ja pikkuihmistä. Jotkut ihmiset eivät pelänneet meidän rähinää, ja äitin käytöksestä päättelimme, ettei ne olleet vaarallisia. Silloin me vähän nuuhkittiin niitä ja pikkuisen heilutettiin häntääkin. Ne sanoivat kaikki meitä suloisiksi ja sieviksi. Yhden korkean talon pihalla me tavattiin joku mies, jota äiti sano vaariksi. Se haki sisältä auton pikkuihmiselle ja sanoi että synttärilahja on odotellut tilaisuutta. Se vaari oli aika mukava, se rapsutteli meitä kovasti ja kehui kuinka mukavia turreja me ollaan. Siitä ei ollutkaan sitten enää pitkä matka kotiin. Ja kyllä meitä väsytti kun kotiin päästiin! Me nukuttiinkin pitkä tovi, ja kun herättiin, oli taas ruoka-aika. Ja mitäpä muuta ruuan jälkeen tehtäisiin kuin lähdettäisiin ulos. Taas mentiin lenkille, tällä kertaa äiti sanoi että käydään sitä kummitätiä tervehtimässä. Mentiinkin ihan uudelle suunnalle taas. Erään talon nurkalla meitä tuli vastaan joku mies, joka torui äitiä, kun oli vienyt näin pienet pennut lenkille. Se sanoi että liian aikaisin juoksuttaminen voi aiheuttaa lonkkavikaa. Me vähän ihmeteltiin sitä, koska eihän äiti meitä juoksuta, vaan antaa meidän kävellä omaa tahtia ja nuuskia maata välillä. Möykkyä äiti on joskus jopa kantanut. Kummitäti käytiin tervehtimässä, ja siitä pihasta lähtiessä joku metsästysasuinen mies pysähtyi ja avasi autonsa ikkunan vain kertoakseen äitille, että me oltiin hienoja koiria. Hetken aikaa se jutteli äitin kanssa meistä, ei me ihan kaikkea ymmärretty, mutta se tajuttiin että se mies tykkäsi meistä. Monta kertaa se sanoi äitille, että me ollaan hienoja ja kunnon koiria. Ihan kuin äiti ei sitä jo tietäisi.
Tänään ollaan oltu kotona koko päivä. Väsyiköhän äiti eilen kun käveltiin niin paljon? Se on kyllä kävelyttänyt sitä imuriksi kutsumaansa vekotinta tänään paljon, joten ei kai se kovin väsynyt ole. Aamupäivällä se käytti kyllä meitä monta kertaa ulkona, mutta me vähän juksattiin äitiä muutaman kerran. Tahdottiin ulos vaikkei ollutkaan hätä. Siitä seurasi sitten se, ettei äiti vienytkään meitä pihalle joka kerta kun pyydettiin, mutta mepä pissittiinkin sitten lattialle. Äiti sanoi meitä uhmaikäisiksi mielenosoittajiksi, mitähän se tarkoittaa? Mehän vain vähän leikittiin äitin kanssa...
Iltapäivällä me ollaan käyty pari kertaa ulkona isompien pikkuihmisten kanssa. Niiden kanssa on kiva juosta pihaa ympäri. Äiti ihmettelee kovasti kun me ei oikeen olla kakittu tänään. Minkäs teet kun ei kakita. Toivottavasti äiti huomenna jaksaa meidän kanssa lenkille taas, on niin mukava nuuhkia uusia tuoksuja.
Tässä taas muutama kuva viime päiviltä. Niiden myötä sitten vielä jotain lisäystä kertomuksiin.
Yhtenä iltana kun isi aukaisi meidän huoneen portin, Nalle päätti mennä yöksi vahtimaan äitin ja isin ja pienimmän ihmisen makkarin ovea, joka näkyy tossa kuvan vasemmassa laidassa. Isi kyllä komensi sitten Nallen kuitenkin omaan huoneeseen yöksi.
Tällainen aarre me löydettiin äitin marjapensaiden juuresta yhtenä päivänä. Ai että se maistui hyvälle kun me sitä kaluttiin.
Tänään äiti päästi meidät pois meidän huoneesta, ja pienin ihminen konttasi meidän kanssa keittiössä pöydän alla. Se halailisi meitä koko ajan, mutta äiti vähän toppuuttelee, kun ei se vielä oikein osaa hallita niitä halauksia sillä lailla koiranpennuille sopiviksi.
Möykky putsasi pikkuihmisen syöttötuolista ruuanjämät TOSI huolellisesti.
Kommentit