Mikähän siinä on että monesti, kun tehdään jotakin tosi mukavaa, äiti siitä kovasti harmistuu? Niin kuin tänä aamuna kävi. Meillä oli vähän tylsää yöllä, ja ylimääräistä virtaakin on kun ei vesisateessa ole viitsinyt pitkiä lenkkejä tehdä, joten päätettiin sitten yöllä purkaa yksi petityyny. Se oli sitten kivaa, me riepoteltiin sitä tyynyä ihan tosissaan. Kyllä siitä pölisikin pehmeää valkoista vanua!!! Ja kun äiti heräsi, se kuulosti tosi harmistuneelta ja keräsi ne vanut roskapussiin. Äiti ei kai ymmärtänyt, että meillä oli tosi hauskaa sen tyynyn kanssa. Samoin äiti ei taida oikein tajuta, kuinka ihanalta tuntuu jyrsiä puuta, esim pöydän jalkaa, telkkaritasoa tai tuolin istuinta. Mutta ei kai voi olettaa, että äiti ymmärtäisi ihan kaikkia koiramaisuuksia, kun äitikin on vain ihminen...


Semmoinen vanumäärä oli äitiä aamulla vastassa


Siinä me ihmetellään äidin murinoita.