Koiramainen meno meillä jatkuu. Me tiedetään jo, mitä isi ja äiti tarkoittaa kun ne sanoo "istu" tai "tänne".  Ihan aina ei silti malta tehdä käskyn mukaan, jos on oikein kova meno päällä. Äiti sanoo että me ollaan hirveästi kasvettu. Se silitteli ja taputteli meidän masuja tänään, ja sanoi että ollaan saatu hyvää ruokaa. Mutta ei me kyllä lihavia olla, ihan sopusuhtaisia koirapoikia. Sitähän se sanoi eläinlääkärikin, että ollaan hyvässä kunnossa.
Pisut tulee entistä harvemmin sisälle, joskus jos isi ei ole kotona ja äitillä on kovasti hommaa pikkuihmisen kanssa, ei pystytä pidättämään ja lirahtaa sisälle, mutta hyvin harvoin. Kakkaa me ei olla tehty oikeastaan ikinä sisälle. Pari vahinkoa sattui ihan alkuun, mutta äiti sanoo että niitä ei lasketa.
Tänään Möykky meinasi saada vahingon, kun pureskeli risua ulkona kun oltiin isin kanssa. Se rupesi yhtäkkiä puistelemaan päätänsä ja hieromaan kuonoaan, ja kun isi otti sen kuonosta kiinni ja katsoi suuhun, siellä oli risun palanen poikittain kitalaessa kiinni. Möykkyyn se risu sattui, ja isi huusikin äitin apuun. Äitikään ei yksin saanut risua pois, vaikka osaakin nuo tuommoiset hommat, mutta risu oli lujassa ja Möykky riuhtoi ja vinkui kun siihen sattui ja sitä pelotti. Äiti neuvoi isille, miten pitää Möykystä kiinni ja avata suu, ja otti sitten risun pois. Möykky rauhoittui heti ja nuoli kovasti äitiä ja isiä. Nyt meidän pitäisi vaan muistaa, ettei noissa tilanteissa pelätä isiä ja äitiä, kun ne kuitenkin auttaa meitä. Äiti on kyllä taitava noissa, mutta isi sanoo että se johtuu siitä, että äiti on ollut jonkun koiran oma ihminen ennenkin. Kyllä se isikin nuo jutut oppii, kun harjoittelee ja äiti neuvoo.


Möykky syö kuivanutta ruisleivän palaa.


Nalle samanlaisen herkun kimpussa.