Tässä on kaikenlaista hässäkkää ollut kesän aikana, lapset on olleet poissa, äitikin oli viikon poissa ja koko ihmisväkikin on välillä ollut poissa. Meidän "kummitäti" on välillä käynyt meitä ruokkimassa ja äitin setäkin on joskus huolehtinut meistä muutaman päivän, kun oma väki on ollut poissa. Meillä on uusi hieno häkki, äitihän se sen pääasiassa meille touhusi. Teki toki isikin jotain ja lapsetkin auttoivat. Paljon mukavampi häkissä asustaa kuin kettingin päässä, nyt pääsee yhdessä nahistelemaankin ja kaivelemaan ja juoksemaan erilailla.

Kuvat kertovat taas paremmin:

Oven yläpuolella on oikein hevosenkenkäkin. Se löytyi häkin pohjamullasta kun äiti sitä siivosi...

Meillä on hieno talokin.  Äiti maalasi sen pienimmän ihmisen kanssa saman punaiseksi kuin ihmisten iso talokin.

Pienin ihminen tuo meille herkkuja. Nyt sekin uskaltaa tulla lähemmäs meitä, kun ei tarvi pelätä että kettinki kaataa.

Tässä me uutta tonttia ihmetellään.

Hyvää syksyä kaikelle haukkukansalle!!!!